Vaikka ammattini (ruotsin ja saksan opettaja) ja koulutus (kielten maisteri) on mikä on, niin varmuus opetettavien kielten puhumiseen ei aina opettajallakaan ole ihan sillä tasolla, millä sen toivoisi olevan. Tämä tuntuu olevan aika yleinen ongelma kieltenopettajien parissa. Itseasiassa tuntuu, että mitä enemmän työvuosia tulee, sitä epävarmemmaksi tulen kielitaitoni kanssa. Siis APUA; nyt on kuitenkin vasta 8. työvuosi menossa! Mitä tälle tilanteelle pitäisi tehdä?
Onko oikeasti niin, että minun pitäisi lukea kesälomat ruotsin- ja saksankielistä kirjallisuutta tai osallistua kielikursseille? Vai pitäisikö arki-iltaisin muistaa ylläpitää kielitaitoa lukemalla, TV:tä katsomalla/ muiden maiden medioita seuraamalla tms.? Itse voin ihan avoimesti myöntää omaavani myös sen verran paljon muita mielenkiinnon kohteita elämässäni, että haluaisin käyttää vapaa-aikani ja lomani johonkin aivan muuhun kuin työasioihin. Jokainen kieltenopettajahan sen tietää, että vaikka luokkahuoneessa kuinka puhuisi opetettavaa kieltä, niin kyllä ne jutut kiertää aina sitä samaa kehää tyyliin "Ta fram böckerna!"/ "Kan du vara snäll och öppna dörren?"/ "Lägg bort telefonen!" jne, jne...
Tietenkin tähän suullisen kielitaidon epävarmuuteen varmasti liittyy myös ammatin tuoma tarkkuus kielenhuolollisiin seikkoihin (tyylin "En sano sanaakaan ruotsiksi, ellen ole 100% varma, että kaikki muodot ovat täydellisen oikein..."). Itse ainakin tunnistan tämän piirteen voimakkaana itsessäni. Saksa on aina ollut minulle vahvin vieras kieli, johon varmuus on tietenkin tullut asuttuani Saksassa useamman vuoden. Ruotsissa en koskaan ole asunut ja sen huomaan edelleen tiettynä epävarmuutena suullisessa kielitaidossa. Täällä Kanta-Hämeenssa en rehellisesti sanottunua ole vielä kertaakaan elämässäni törmännyt tilanteeseen, jossa olisin tarvinnut ruotsin kieltä. Hämeenlinnan kirjasto on järjestänyt silloin tällöin kielikahviloita, joihin olisi voinut mennä treenaamaan haluamaansa kieltä. Sinne asti en vaan ole vielä kertaakaan päässyt.
Tänä syksynä loppui kuitenkin asian voivottelu ja päätin rohkaistua ja ilmoittautua paikallisen kansalaisopiston, Vanajaveden opiston ruotsin suulliselle keskutelukurssille Diskutera på svenska. Mietin pitkään, kehtaanko ollenkaan mennä sinne. Joku voisi ihmetellä, että eikö ne maisteritason kieltenopinnot ruotsista jo pitäisi riittä? Kuulin varoittavan esimerkin englanninopettaja kollegaltani, kuinka kansalaisopiston vironopettaja oli heittänyt hänet pihalle ensimmäiseltä viron tunnilta, kun oli kuullut, että oppilaana olisi englannin (ei viron!) maisteri! Kuvitelkaa!
Noh, minua ei todellakaan pistetty luokasta pihalle vaan päinvastoin olin yhtä tervetullut kuin kaikki muutkin. Vitsi, että olen tykännyt käydä kerran viikossa maanatai-iltaisin 1,5h juttelemassa milloin mistäkin aiheesta ruotsiksi. Paikalla on kerrasta riippuen 5-10 innokasta ruotsin snackaajaa, joista suurin osa on työelämässä, osa eläkeläisiä. Iso osa onnistunutta kurssia on kuitenkin mahtava, innostava, iloinen opettajamme Ulla, joka on opettanut meille vaikka mitä uutta ruotsalaisesta ruoasta, musiikista, yhteiskunnasta ja koulutuksesta! Kurssilla on ihanan rento tunnelma; osallistujat ovat kaikki tietenkin hieman eri tasoisia ja taustaisia, mutta jokainen saa halutessaan suunvuoron eikä kukaan ota touhua turhan vakavasti. En edes minä. :)
Tämän syksyn ehdoton ykkösharrastus!